Olen hieman jumissa tenttiin valmistautumisen kanssa. Olen lukenut melkein kaikki tekstit (kaksi on vielä kesken), mutta niistä kirjoittaminen takkuaa pahasti. Erityisesti teema kehollisuus tuntuu vieraalta. Luin toisena tästä teemasta Kaisa Suvannon artikkelin Inspiring Imagery. Pidin tästä tekstistä, mutta en osaa kunnolla miettiä tätä kehollisuuden näkökulmasta. Pohdin tässä tekstissä kirjallisuuden herättämiä mielikuvia.
Hyvä teksti herättää mielikuvia
Yksi tärkeä osa mukaansa tempaavaa tekstiä tai tarinaa on, että se herättää kuvia lukijan mieleen. Suvanto aloittaa tekstinsä kuvaamalla tilannetta, että kirjan lukenut henkilö ei välttämättä tykkää leffaversiosta, koska on kuvitellut ihmiset, tilanteet ja paikat erilailla. Olen tästä samaa mieltä. Yksi oma esimerkki tästä on Lee Childin Reacher-sarja, josta olen lukenut monta osaa. Kirjan päähenkilö on armeijasta eronnut mies, joka kulkee ympäri USA:ta ja kohtaa erilaisia vaikeuksia. Kirjan päähenkilö, Jack Reacher, kuvataan kirjassa varsin yksityiskohtaisesti pääpointin ollessa hänen pituutensa, johon viitataan myös hänen nimellään (suomeksi ”reach” tarkoittaa ulottumista ja kurottamista). Kun kuulin, että kirjasarjasta on tehty elokuva, jossa pääosassa on lyhyehkö Tom Cruise, minua nauratti.
Suvanto perustelee mielen kuvien ja kirjallisuuden kytköstä sillä, että kirjallisuuden tarkoituksena on luoda kuvaa tai kuvia lukijan mieleen. Kirjallisuus laittaakin mielikuvituksen töihin. Tekstissä on hauska huomio, että kuunnelmat ovat jossain kirjallisuuden ja elokuvien välimaastossa, koska kuunnelmissa tekstiä (=puhetta) usein tuetaan ääniefekteillä. Itse rakastan hyviä kuunnelmia. Pitkäaikainen suosikkini on Ylen Knalli ja sateenvarjo.
Miten kirjoittaa tekstiä, joka herättää mielikuvia?
Suvanto esittelee tekstissään Scarryn ohjeita:
- Mielikuvien syntymistä edesauttaa, jos tekstissä kuvataan harvinaisia tai läpinäkyviä esineitä, kukkia tai kangasta. Pohdin tätä lukemieni kirjojen perusteella: Onko todella näin? Muistan Taavi Soininvaaran kirjoista, että päähenkilö Arto Ratamolla on kotona ainakin Leninin rintapatsas ja yleensä jokaisessa tarinassa se mainitaan, kun sitä hypistellään tai katsotaan. Luin joulun aikana Alexandra Benedictin Joulun pikajunan arvoituksen. Kirjan tapahtumapaikkana on nimensä mukaisesti juna. Kun kirjassa päähenkilö astui omaan hyttiinsä, näin silmien edessä suomalaisen yöjunan vaunun, jossa on kerrossängyt. Kirjassa kuitenkin seuraavaksi kerrottiin, että hytti oli pieni. Sinne mahtui juuri ja juuri parisänky ja ei muuta. Kuva päässäni vaihtui heti ylipieneksi hotellihuoneeksi.
- Osa aisteista on helpompi kuvata kuin toiset. Helppoja on käsiin ja kosketukseen liittyvät. Yllä mainittu Leninin rintapatsas liittyy tähän: Siihen usein kosketaan Soininvaaran kirjoissa. Makuja ja hajuja Suvannon tekstissä pidetään vaikeampina. Tämä on jännä näkökulma. Pohdin tätä jo aiemmin liittyen aisteihin ja muistoihin (linkki tekstiin). Taas esimerkki Soininvaarasta. Hän usein kuvaa ruokaa, jota päähenkilö syö yksin tai yhdessä muiden kanssa. Jos ruoka on sellaista, mitä itsekin syön, pystyn kuvittelemaan ruoan tuoksun ja maun. Hajuja mietin myös Jo Nesbon Kukkulan kuninkaan kohdalla, kun päähenkilö piiloutui ulkohuussiin. Jonkin verran haisevissa huusseissa asioineena pystyin hyvin eläytymään hajumaailmaan.
Ahaa-elämykset kirjoittamiseen:
- Hyvä teksti edellyttää, että pystyy kuvaamaan tilanteita ja tapahtumia niin, että lukija ”näkee asiat sielunsa silmin”. Olen jo kirjoittanut ensimmäisen version seuraavan kurssin tekstikokeilusta. Nyt pitää muokata sitä ja lisätä sinne harvinaisia esineitä sekä jotain käsin kosketeltavaa.
Lähde:
Suvanto, K. 2016. Inspiring imagery: An introduction to evoking vivid mental imagery in creative writing. Scriptum, 3(1), 17-31. Saatavilla: https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/51329
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti