Luin eilen kirjastossa Anne Mari Rautiaisen tekstin Onko kirjoittamisen ilolle tilaa? Teksti oli ihanan positiivisesti kirjoitettu tutkimus kirjoittamisen opiskelijoiden oppimispäiväkirjojen analyysistä. Rautiainen kuvasi, että oppimispäiväkirjat olivat täynnä inspiraatiota, iloa ja oivallusta. Pidin tekstissä myös siitä, että se oli sopivan mittainen eiliseen ohjelmaani: lapset harrastuksen pariin, kävellen kirjastoon, teksti lukeminen ja takaisin koululle.
 |
Kuva 1 Istun kirjastossa lukemassa Rautiaisen artikkelia
(Kuvaaja Marileena Mäkelä) |
Teen kolme nostoa tekstin pohjalta: Pohdin oppimispäiväkirjaa tekstilajina, positiivisia tunteita opinnoissa ja kirjoittamisessa.
Oppimispäiväkirja
Olen itsekin käyttänyt kursseillani oppimispäiväkirjaa. En tosin ole koskaan pysähtynyt miettimään sitä kirjallisena tuotoksena tai omana tekstilajinaan. Kuusela kuvasi tekstissään, että oppimispäiväkirjan tekstilaji ei tarvitsisi olla asiaproosa, vaan siinä voisi kokeilla myös jotain muuta. Esimerkkeinä hän mainitsi dialogin, kertomuksen tai kirjeen. Tässä kohtaa tajusin, että eipä ollut tullut mieleenikään. Vieläkö kannattaisi muuttaa oman työn rakennetta?
Olen itse valinnut tähän lukupäiväkirjaan hyvin perinteisen, itselleni turvallisen muodon. Blogissa tekstit ovat ennen kaikkea ajatuksia ja pohdintaa luettujen tekstien pohjalta. Osittain kirjoittamissani teksteissä on lainauksia luetuista teksteistä. Linkitän tekstejä myös aiemmin lukemiini kirjoihin. Palautettavaan versioon olen jo miettinyt hieman toisenlaista rakennetta, kun tulin alkuviikosta lukeneeksi kirjoitusohjeet: Pohdi tenttikirjallisuuden yhtymäkohtia ja suhdetta osion teemaan.
Positiiviset tunteet opinnoissa
Pidin Kuuselan tekstistä myös siitä syystä, että hän oli tutkinut oppimispäiväkirjoista tunteita. Olen itsekin (ajautunut) tutkimaan tunteita vastuullisuustyössä. Kuusela kuvaa, että positiiviset tunteet olivat aineistossa vallitsevia eivätkä opiskelijat liittäneet kovin paljon negatiivisia tunteita opintoihinsa. Tämä on mielestäni hyvin mielenkiintoinen havainto. Tätä varmasti voi selittää monella tapaa: Nämä opinnot ovat vapaaehtoisia, jolloin näihin todennäköisesti hakeutuu henkilöitä, jotka ovat motivoituneita ja kiinnostuneita kehittymään kirjoittajina. Oppimispäiväkirjojen perusteella voisi tehdä päätelmän, että opinnot myös tukevat tätä kehittymistä.
Ovatko omat tunteeni positiivisia vai negatiivisia näitä opintoja kohtaan? Toivon, että saan opinnoista iloa, inspiraatiota ja oivallusta kirjoittamiseen. Mutta kyllä kurssit myös ihan aidosti pelottavat ja hieman ahdistavat. Tämä tenttikurssin osalta pelkään, että pääsenkö tentistä läpi ja saanko kelvollisen arvosanan. Seuraavan kurssin osalta ahdisti, kun laitoin kaikki kurssin deadlinet kalenteriini: Tammikuun lopusta maaliskuun puoliväliin joka viikko pitää palauttaa joku tehtävä. Lisäksi kurssikirjallisuuttakin on jo nyt pino luettavana. Olenko haukannut nyt liian ison palan?
Positiiviset tunteet kirjoittamisessa
 |
Kuva 2 Tekoälyn tekemä kuva kirjoittamisesta
positiivisessa ympäristössä |
Rautiaisen opiskelijat siis kuvaavat opintojaan positiivisilla tunteilla. Miten nämä positiiviset tunteet jäisivät pysyviksi myös kirjoittajan ammatissa? Ainakin akateemisen kirjoittamisen puolella, joka on siis minulle tutuin kirjoittamisen osa-alue, puhutaan paljon negatiivista tunteista. Kirjoittaminen ei todellakaan ole iloinen asia, koska se on pakko. Tutkijan uraa arvioidaan paljon juuri kirjoittamisen ja erityisesti valmiiden tuotosten (artikkelit, kirjanluvut, kirjat) kautta. Samoin tutkijan työpäivä on usein silppua (kokouksia, sähköpostia, opetusta, hallinnollisia tehtäviä) ja kuitenkin pitäisi löytää aikaa myös kirjoittamiselle (ja siihen liittyvälle ajatustyölle).
Rautiainen päättää tekstinsä todella hyvin:
"Oman kirjoittajuuden tutkiminen alkaa luontevasti myönteisten oppimiskokemusten kautta. Ilo ja inspiraatio
saavat rinnalleen kullekin sopivia tekniikoita ja työkaluja, tapoja kohdata
erilaiset kirjoittamistehtävät. Ilon ei tarvitse kadota, vaikka tietoisuus
kirjoittamisesta kasvaa. Eikä liene ainakaan opettajan tehtävä olla tappamassa
sitä iloa, vaan antaa kunkin opiskelijan löytää omat tapansa olla kirjoittaja."
Kirjoittamisen ilon pysyvyyttä tukee Rautiaisen mielestä oman äänen löytäminen. Tämä tarkoittaa, että löytää oman tyylin kirjoittaa itselle tärkeistä, merkityksellisistä aiheista. Toinen tuki on erilaisten työkalujen oppiminen ja hyödyntäminen. Kirjoittamisen työkaluista on ollut myös monessa muussa tekstissä puhetta. Toivottavasti opin opintojen aikana myös fiktion kirjoittamisen työkaluja.
Lähde
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti