Tenttimateriaalin toinen lukemani kirja on Antti Rönkän ja Petri Tammisen (2020) Silloin tällöin onnellinen. Kirja on kirjeenvaihtoa isän ja pojan välillä. Kirjeiden perusteemana on kirjoittamisen vaikeus ja omien kykyjen epäileminen. Toisaalta kirjeissä puhutaan myös muusta, esimerkiksi kasvukivuista pojan ja isän välisessä suhteessa. Tämä kirja todella imaisi mukaansa. Rakenteellisesti kirja oli juuri sopiva iltalukemistoksi, koska kirjeet olivat pääsääntöisesti lyhyitä, vain parin sivun mittaisia.
Hain kirjan kirjastosta
Olin merkannut muistilapulle, että kirja löytyy 84.2 Rön. Menin kirjallisuustieteen hyllylle (86) ja ihmettelin, että täältä ei löydy luokkaa 84.2. Kysyin apua tiskiltä ja kirjastovirkailija hyvin korrektisti avusti, että 84.2 on kertomakirjallisuus: "Mennään yhdessä etsimään." Vain hieman nolotti, mutta en ollut ajatellut, että kirjoittamisen opintoihin liittyvä kirja löytyisi fiktion puolelta. Kirjan luokittelu hämmensi myös lukemista. Onko tämä fiktiota? Vai kertovatko kirjailijat kuitenkin omista kokemuksistaan?
Pidin kirjasta
Kirja oli hyvin kirjoitettu. Nauroin monessa kohtaa osuville sanavalinnoille. Tiesitkö, että maratoninkin voi juosta väärään suuntaan? Kirja alkaa "kepeästi" kirjoittamisen vaikeudella ja omien kykyjen epäilyllä sekä hauskalla yliopisto-opetuksen kyseenlaistamisella ("vittu, mitä paskaa"). Tässä kohtaa keskeytin lukemisen hetkeksi ja pohdin, että näinköhän munkin opiskelijani ajattelevat mun luennoista. Kirjan keskivaiheilla jysähtää kunnolla, mutta loppua kohti tarina kevenee.
Minulle on vaikeaa kirjoittaa kuvausta kirjasta, kun en halua paljastaa juonesta liikaa. Suosittelen kirjaa, jos tykkäät lukea kirjoittajuudesta (=miltä tuntuu olla kirjailija) ja kirjeenvaihtokirjoja.
Vuoden 2024 Helmet-haasteessa (linkki haasteeseen) kirja sopii ainakin kohtiin:
- 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi
- 30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja
- 32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa
- 37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita
Ahaa-elämykset kirjoittamiseen
- Kirjoittajat, riippumatta heidän kokemuksensa tasosta, tuntevat paljon epävarmuutta kirjoittamiseen. Onko aihe hyvä? Onko teksti hyvää? Mitä mieltä lukijat ovat? Mitä Hesari kirjoittaa kirjastani? Tämän epävarmuuden sietäminen on yksi osa kirjailijana toimimista. Antti Rönkä kirjoittaa kirjassa, että vaikka ”kaikki” haukkuisivat kirjan, niin ainakin olen kirjoittanut ja julkaissut kirjan.
- Kirjemuotoinen kirja on usein mielenkiintoinen lukea. Luin viime vuonna Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon Huokauksia luokasta. Samoin olen lukenut professori Esko Valtaojan ja piispa Juha Pihkalan kirjeenvaihtoa uskonnosta ja tieteestä. Vaikeiden tai raskaiden aiheiden käsittely näyttää toimivan hyvin kirjeenvaihtona, eräänlaisena vuoropuheluna. Puhtaana faktakirjana tällainen voisi olla paljon vaikeampaa ja ainakin raskaampaa lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti